Onko PepsiMax täysipainoinen lounas?


Ensimmäinen kuukausi takana treeniä ja uuden ruokailutavan oppimista. Sanotaanko, että  valtamerilaivakaan ei käänny hetkessä ja elefanttikin syödään pala kerrallaan.
Mähän lähdin siis ihan nollasta tähän #yrittäjäkuntoon -projektiin. Kunto ja lihaskunto ihan olematonta ja ruokailu mitä sattuu.

Kävimme valmentajani Jennin kanssa läpi terveellisen ruokavalion koostumusta. Kuulostaa ihan simppeliltä, syödä useamman kerran päivässä kunnon ruokaa, mutta tässä vaiheessa siihenkin tarvitaan apua. Ruokailun muuttaminen on ollut hyvillä ja joustavilla ohjeilla yllättävän helppoa. Vaikeita on ehkäpä syödä näin paljon ja näin usein. Karkin ja makeanhimo on lähes poissa, kun muistaa syödä säännöllisesti. Ensimmäinen viikko ilman hurjaa sokerimäärää oli kuitenkin vaikea. Huomasin ihan täriseväni sokerinpuutteessa ja päätä särki, mutta viikossa oireet poistuivat.

Ruokaa siis kuusi kertaa päivässä, sisältäen aamupalan, lounaan, päivällisen ja iltapalan sekä pari välipalaa. Pois leivällä, PepsiMaxilla ja karkilla eläminen. Tuo PepsiMax on kyllä niin koukuttava aine, että siitä eroon räpisteleminen on yllättävän hankalaa, mutta ylpeänä voin sanoa, että kerran olen repsahtanut. Herkkuja olen syönyt niiden kuuluessa tilanteeseen. En ole kieltänyt itseltäni syntymäpäivätarjoiluja tai kylässä herkuttelua. Muutaman kerran olen syönyt karkkiakin, mutta päivittäinen sokerimäärä on huomattavasti pienempi.



Toimisto/kotipäivinä ruokailun toteuttaminen on helpompaa. Toissa viikolla tein töitä n. 90 tuntia messujen vuoksi ja ruokailu ei ollut parasta mahdollista. Tällä viikolla työtunteja kertynee ainakin sama määrä messujen ja verkkokaupan varaston muuton vuoksi. Ilokseni kuitenkin huomasin, että kiireessäkin voi valita hieman paremmin eli rahkaa suklaan tilalle ja vettä PepsiMaxin sijaan.
Ensimmäisen kuukauden aikaansaannoksia:
  • Ruokailurytmi on parantunut huomattavasti ja ruuan laatu on parantunut. Mitään ylitarkkaa ruokavaliota en noudata, vaan keskitytään syömään säännöllisesti.
  • PepsiMax ja sokerimäärä on pienentynyt. Työpaikan karkkivarasto on kadonnut ja tilalle on tullut hedelmiä.
  • Aamupalaan kuuluu nykyään puuro, raejuusto (en vieläkään ole yhdistänyt näitä, vaikka se kuulemma on hyvää, vaan syön ne erikseen) ja jotain rehuja.
  • Olo on parempi ja tasaisempi. Iltapäivän väsyä ei oikeastaan enää tule, kun verensokeri ei pääse laskemaan niin alas.
Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!

- Emma

Kommentit

Suositut tekstit