Kun ”seuraavana maanantaina” olikin perjantai


Monta ruuhkavuotta takana; talonrakennusta, pieniä lapsia, yrityksen perustaminen ja sen kasvattaminen sekä monta muuta hyvää (teko)syytä painoi liikunnanharrastamisen taka-alalle. Nyt asiat kuitenkin nytkähtivät eteenpäin ja palkkasin PT:n eli personaltrainerin auttamaan löytämään terveellisempää elämäntapaa.
Tutkin Seinäjoen tarjontaa ja otin yhteyttä Fysio2000-saleihin. Itseäni miellytti erityisesti henkilökunnan osaaminen monelta eri alueelta sekä tunne, että juuri tuonne salille voin mennä ihan omana itsenäni. Henkilökunnassa on fysioterapeutteja, joilla on erikoisosaamista kehon toiminnasta. Lisäksi henkilökunnalla on osaamista mm. toimintaterapiasta, ravintovalmennuksesta, hieronnasta, personaltrainingista ja lukuisista muista. Saan siis kaiken saman katon alta.
Oma tavoitteeni on saada liikunta osaksi arkea, oppia syömään hyvin ja säännöllisesti ja ylipäätään jaksaa ja voida paremmin. Painonpudotus ei sinänsä ole mikään pääjuttu, mutta muutaman vuoden aika kerätyt extrakilot on tarkoitus karistaa tämän projektin aikana. Ärsyttää, kun suurinosa vaatteista ei mahdu päälle.
Ensimmäisen kartoituskäynnin aikana omavalmentajani Jenni, kyseli omia tavoitteitani ja toiveitani. En halua valmentajaa, joka raahaa minut kiipeämään portaita, vaan enemmänkin vierelläkulkijan, joka ohjaa ja tsemppaa oikeaan suuntaan ja ”valvoo” tavoitteiden saavuttamista. Olen valmis käymään salilla kolme kertaa viikossa, uimaan kerran ja käymään sen päälle iltaisin kävelylenkillä ystävän kanssa. Tämä on suunnitelma nyt ainakin aluksi.
Teimme myös kehonkoostumusmittauksen, josta tarkempaa analyysia myöhemmin.
Tervetuloa seuraamaan projektia #yrittäjäkuntoon!
-Emma
Fysio2000-palveluihin pääset tutustumaan täältä: https://www.fysio2000.fi/

Kommentit

Suositut tekstit